BioGTS:n toimittaman biojalostamon peruskivi muurattiin Haukivuorella viime vuoden marraskuussa ja laitoksen ylösajo käynnistyi alkukeväästä 2017. Viikolla 34 vietetään biojalostamolaitoksen juhlallisia avajaisia.

Juhlatervehdykset tilaisuuteen tuovat maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sekä kaupunginjohtaja Timo Halonen. Tilaisuudessa on mahdollisuus tutustua jalostamon toimintaan sekä kuulla asiantuntijoiden arviot biokaasun nykytilanteesta ja kehitysnäkymistä Mikkelin seudulla.

Biohauki Oy:n biojalostamo tulee valmistamaan biojakeista biokaasua ja luomulannoitteita. Pääasiallisena raaka-aineena käytetään eläinten lantaa ja lisäksi muita luomukelpoisia biojakeita. Lopputuotteena laitoksesta syntyy pääosin metaanista koostuvaa biokaasua, jota jalostetaan laitoksella liikennepolttoaineeksi sekä hyödynnetään lämmöntuotantoon. Raaka-aineiden hajuhaitat minimoidaan suljettujen vastaanottosäiliöiden paineenhallinnalla ja poistoilman otsonoinnilla.

BioGTS Oy:n Haukivuorelle toimittaman biojalostamolaitoksen positiiviset alueelliset vaikutukset ovat moninaisia. Esimerkiksi laitos vähentää maatalouden ympäristöpäästöjä, tuo työtä Haukivuorelle, tuottaa biokaasua, jolla voidaan korvata kustannustehokkaasti fossiilisia liikennepolttoaineita, sekä vähentää energiantuotannon hiukkas- ja hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi biojalostamolla saadaan kohdennettua eläinten lannan lannoitehyöty entistä tehokkaammin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

Biohauki Oy:n biokaasulaitos, toimittaja BioGTS Oy.

Haluatko lisätietoja?

Varaa maksuton keskustelutuokio biokaasutuotannon mahdollisuuksista.

Please leave this field empty.